No viimeksi minä epeli menin kysymään että missähän lajissa mahtoi Kekkosella olla hallussa maailmanennätys? No kaikkihan tiesivät että kyseessä on vauditon kolmiloikka. Kyyyyllä, tuo laji jota me kaikki olemme nuorena tahkonneet.
Tällä kertaa sitten kysynkin jotain reilusti helpompaa kun kaikki kerta tiesivät vastauksen edelliseen.
Joten kysytäänpä tällä kertaa että kuka suomailainen moninkertainen olympiavoittaja kieltäytyi osallistumasta sotatoimiin?
Aika helppo kysymys vai mitä. Googlea sekä Yahoota saa käyttää, mutta voin luvata että apua niistä ei ole *njäh njäh*
Sitten vähän valitusta ja rutinaa. Tällä postista, VR on nyt saanut synninpäästön. Tai eihän kyseessä enää ole posti vaan Itella. Hieno nimi, sitä en voi kieltää. Mutta kuitenkin itse asiaan tässä valituksessa.
Asun talossa jossa on vain yksi rappu. Tämä on helsingissä ilmeisesti täysin ennenkuulumatonta. Osoitteeni on siis tyyliä Kotikatu 22 7 joskus saatan toki kirjoittaa myös Kotikatu 22 / 7. Tuo ei kuitenkaan oikein toimi. Sinne väliin on pakko tunkea rapun kirjain, ihan oikeasti. Esimerkiksi Kotikatu 22 A 7 tai vaikka Kotikatu 22 C 7. Tuo kirjain jos sieltä puuttuu, niin postia ei läheskään aina tule. En ole ymmärtänyt mikä merkitys sillä oikeastaan on, koska tämä ei ole A, B, C, D tai E -rappu? Oudoksi asian tekee se että ei ole väliä minkä kirjaimen sinne väliin runttaan kun se kelpaa kuitenkin. Pakko sen kirjaimen on siellä olla.
Toinen mysteeri on kirjeet joita saan, ja joissa on päällä postin tarra Vastaanottajan oikea osoite ei selvinnyt osoiteselvityksessä. Tätä tapahtuu jos osoitteenani on vain Kotikatu 22, ilman rappua tai asuntoa. Kerrattakoon että tässä rapussa/talossa asuu ehkä n. 40 ihmistä joista tasan yhdellä on minun etunimeni ja sukunimeni tai jompikumpi niistä. Itseasiassa suomessa ei ole yhtään toista samannimistä ihmistä.
Kuitenkaan kirjeet ei löydä tänne, vaan ne lähetetään selvitykseen...
Ei tuo niin oudolle kai kuulostaisi, mutta selvityksessä ne kirjeet pakataan toiseen kirjekuoreen jossa ne sitten tulee minulle kotiin(joskus mutta ei aina), tai sitten saan kirjeen että voin noutaa ne postista. Yksi vaihtoehto on myös että ne palautetaan lähettäjälle, joka postittaa ne uudelleen samalla osoitteella ja tällöin kirje tuleekin minulle.
Minulle siis parhaiten posti tulee perille osoitteella; osoitteella jossa en asu. Oikealla kotiosoitteellani lähetetty posti satunnaisesti lähtee ties minne ja tulee kun ehtii.
Pidän tätä jokseenkin hämmentävänä ja erikoisena, mutta sellainenhan olen itsekin joten mikä ettei :)
ps: loppuun vielä linkki kaikille niille jotka tykkää pienistä hauveleista :))
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kaikki ties edellisen? : o Lukeeko näitä horinoita jotku muutki? Mut vastaan et Paavo Nurmi.
Lähetä kommentti