TV1: 15.1.2009 klo 21.05, eli siis juuri sillä hetkellä kun tätä kirjoitan tuo ohjelma pukkaa telkusta. Jotain erittäin hassua sattui korvaani :)
Ohjelmassa on mukana:
Kyösti Kakkonen on halpakauppaketju Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja.
Kari Luoto toimii asiakkuusjohtajana Suomen Lähikaupassa, entisessä Tradekassa.
Päivi Seppälä on Kuluttajaviraston apulaisjohtaja.
ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä:
Heli Arantola on kanta-asiakasjärjestelmistä väitellyt konsultti, joka on osallistunut useiden yritysten kanta-asiakasohjelmien luontiin.
Ohjelma aiheena ovatko bonuskorttien edut pelkkää hämäystä? Kuka korttirumbasta loppupeleissä hyötyy?
No siihen en oikeastaan jaksa pureutua mikä on tilanne. Oma mielipiteeni on kuitenkin että nuo kortit on yksi isoimpia kusetuksia mitä suomen vähittäiskaupassa on koskaan tapahtunut.
Heli Arantola jutteli pitkään ihan fiksuja ohjelmassa, tosin vaikutti koko ajan siltä että joutui työnsä ja tutkimuksensa puolesta puolustelemaan asiaa. Ihan fiksusti perusteli, mutta asenteessa oli sellaista Kenen leipää syöt sen lauluja laulat -asennetta havaittavissa.
Sitten noin puolivälissä pistettiin kortit pöytään, ja Heliltä löytyi kaikki mahdolliset poonuskortit.
HUOM! Heli oli jo useampaan kertaan maininnut tässä vaiheessa ohjelmaa että n. 15 vuotta tutkinut tätä asiaa!
No sitten haastattelija kysyi mitä Heli näillä korteilla tekee? Vastauksena tuli että keskittää ostoksia ja kerää plussaa/bonusta.
Seuraavaksi kysyttiin paljonko sitä kertyy vuosittain? Tähän arvoisa tutkija vastasi:
En tiedä, ei kiinnosta yhtään!
En voi sille mitään, mutta repesin ihan täysin. Varsinkin kun oli juuri pienessä gallupissa todettu että suurin syy korttien hankintaan on niistä saatavat palautukset, eli juuri ne plussat ja bonukset. Toisin sanoen tutkijalla ei siis ollut hajuakaan siitä miten tavallinen kuluttaja kokee korttien todellisen hyödyn.
Hyvin tutkittu :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti