Soppamiehen, aamubrunssi, on niin leppoisaa

Woihan witsi vol. II (seuraava teksti on "varastettu" sieltä ja täältä...)

Viime viikolla oli syntymäpäiväni, eikä synttäripäiväni aamuna herääminen jostani syystä oikein maistunut. Nousin ja menin alakertaan missä vaimoni teki aamupalaa ja toivoin että voisikin piristää päivääni sanomalla "Hyvää syntympäivää!". Ehkä hänellä olisi jopa lahja minulle!

Mutta kuten sain huomata, niin hän tuskin huomasi minua ja ihan ohimennen vain heitti jokun hyvän huomenen ja se siitä.

Silloin ajattelin... no se avioliitto taisi olla siinä. Tosin ehkä lapseni muistaisivat onnitella ja halata isukkiaan. Ei halauksia eikä onnen toivotuksia, aamupalaa naamaan ja sitten vaan muksut lähtivätkin kouluun.

Lähdin toimistolle tuntien oloni melkoisen alakuloiseksi sekä jotenkin turhaksi.

Kun kävelin toimistooni, sihteerini Jonna tuli sanomaan "Huomenta pomo sekä OIKEIN HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!" Tunsin oloni pikkuisen paremmaksi kun ainakin joku oli muistanut syntymäpäiväni.

Työskentelin normaalisti johonkin suunilleen yhteen saakka kunnes Jonna tuli koputtamaan ovelleni ja sanoi "Kuules, siellä on nyt sen verran kaunis päivä ulkona, että voisimmeko mennä johonkin ulos syömään. Onhan syntymäpäiväsi ja kaikki, mennään ihan kahdestaan lounaalle!"

Kiitin Jonnaa sanoen "Kiitos paljon Jonna. Tuo on kyllä parasta mitä olen kuullut koko päivänä. Lähdetään vaan lounaalle ulos."

Lähdimme lounaalle, emme tosin sinne missä normaalisti käymme lounastamassa. Sen sijaan tällä kertaa menimme pieneen ravintolaan josta saimme oman pöydän. Otimme muutamat martinit ja minä nautin lounaasta erittäin paljon.

Kun palailimme lounaalta toimistolle Jonna sanoi "Tiedäthän että kun nyt on näin kaunis päivä... Niin ei palata toimistolle? Eihän meillä kai ole mikään kiire palata sinne?"

Pikkusen yllättyneenä vastasin "No eipä kai meillä mikään kiire ole. Mitä sitten oli mielessäsi?"

Tähän hän vastasi "Mennään minun asunnolle, jooko!"

Saavuimme piakkoin tämän jälkeen Jonnan asunnolle, ja siellä hän sanoi minulle "Pomo hei, jos ei sinua haittaa, niin pyörähdän makuuhuoneessani. Pieni hetki vaan niin palaan siihen."

"OK" vastasin hänelle pikkuisen hermostuneena.

Hän sitten poistuikin makuuhuoneeseensa. Meni muutama minuutti ja hän tuli makuuhuoneestaan kanten suurensuurta syntymäpäiväkakkua... ja hänen perässään tuli vaimoni, lapset, parikymmentä yhstävääni sekä kollegaani laulaen "Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan!"

Ja minä vain istuin siinä...

Istuin siinä sohvalla...

Alasti...