maanantai 21. heinäkuuta 2008

Lauantai, satasen lainaan ja juon sen

No niin perskeleet. Kerrataanpa sitten vähän taaksepäin miten se viikonloppu sitten menikään sen Iron Maidenin keikan jälkeen. Kuten jo aiemmin kerroin lähdin siitä töölöön Petkun luokse jatkoilemaan, heidän kanssaan jotka olivat olleet kallioilla kuuntelemassa keikkaa.

Tässä vaiheessa autoileva keikkaseurani päätti suunnata kotiinsa eikä kiusata itseään kun ei kuitenkaan voi lähteä jatkoilemaan loistavan mahtavaa keikkaa.

Kun porukka sitten oli valunut siihen töölöseen niin otimma parit alkudrinkit sisällä. Sisälle piti päästä siitäkin syystä että aika monella vaikutti olevan melkoinen vessahätä. Ainakaan ei naurattanut leikki ettei saa ovea auki :)
Alkudrinkkeinä oli jäisen kylmää lapparia(ihanan viileää, keikalta oli jäänyt jano) sekä aivan jäisen kylmää stolisnajaa. Isot pointsit kyllä Petkulle että ymmärtää mikä on sitä aitoa tavaraa. On nimittäin ihan suunmukaista tuo "stolkku" jääkylmänä. Melkein kuin karkkia suulle :D

Oli kyllä ihanaa saada väsyneet jalat hetkeksi lepoon ja kylmää juotavaa. Samalla myös alkoi nykyään ainainen Minne mennään-leikki. Onneksi olimme ihan Korjaamon vieressä niin sinne oli helppo suunnata. Varsinkin kun kaikki 6 hengen seurueessamme pitää paikasta. Paikka on muuttunut remontin jälkeen edukseen, tosin pientä ihmettelyä se edelleen herättää. Eikä vähinten sillä yhdellä "huoneella" jonka sisustuksessa yhdistyy näppärästi neo-futuristisuus sekä kaurismäkeläinen minimalistisuus. Muutoinkin koko tila kuin spartalaisesta sisustusoppaasta, yhdistettynä mielipuoliseen tilankäyttöön; miksi helvetissä kattolamput on lattialla?

Paikan musiikillisessa taustassa ei ole valittamista. Hiphoppia, funkkia ja kaikkea muuta muziikkia missä on hyvä groove. Taisipa siellä tulla myös MGMT - Electric Feel


Sinänsä hauskaa paikassa oli, että siellä ei kelvannut oikeastaan yksikään maksukortti. Käteinen kyllä kelpasi, mitä allekirjoittaneella oli sattuneesta syystä päällä tavallista enemmän. Meinasin kysyä että kaipaavatko he apua, mutta miksi suotta koska minulla oli vapaata. Tosin pystyin kyllä arvaamaan missä vika oli kun vilkaisin heidän maksupäätteitään. Kuten kuitenkin sanottua, asia ei minulle kuulunut.

Pitkään ei kuitenkaan perseitä levitelty korjaamolla vaan alkoi mietintä mihin mentäisiin seuraavaksi. Itse olisin viihtynyt ihan hyvin rauhallisessa ilmapiirissä, tytöt kuitenkin tahtoivat "Johonkin kivaan paikkaan" jossa voi tanssia. Tilataksi alle ja sitten miettimään. Voin sanoa että vastustin lostaria viimeiseen saakka. Se kun nyt vaan sattu olemaan
a)ihan täynnä, b)helvetin tylsä, jotka mielestäni on riittäviä syitä olla menemättä em. paikkaan. Lostarissa tulikin viihdyttyä sitten kokonaiset puolisen tuntia. Eipä sinne kyllä ollut jonoakaan, ilmeisesti en ole ainut joka ei halua käydä siellä. Belly siinä vieressä olisi ollut paljon houkuttavampi. Ryhmämme jäsen J oli saanut aiemmin tiedon että pari tuttuamme on Bakersissa. Lähtö sinne oli siis edessä. Koitimme toki hyvästellä muun seurueen, mutta se nyt vaan jäi väliin. Osa nytkyi siellä lostarin ahtaalla tanssilattialla ja toista osaa ei kiinnostanut pahemmin mitä me teemme. Ei se olemmeko paikalla vai emme. Siis tekstarilla "moi moi" pari korttelia reippailua.

Wanhana "paakarin" kävijänä osasimme temput miten pääsee suoraan sisään. Pari juomat sieltä tiskiltä jonka tiesin vetävän ja sitten ylös etsimään vanhoja frendejä. Heidät olikin helppo löytää, sama paikka mutta eri aika kuin viimeksi. Ensimmäisten moiccailujen jälkeen olikin aika kerrata illan Iron Maidenin keikkaa niiden kanssa jotka sitä olivat olleet katsomassa.
Juotavaa sai hakea ihan koko ajan, ja tupakalle ei meinannut päästä millään. Kummankin asian takia sai siis ravata ta-sai-seen tahtiin alakerrassa jossa voi röökata sisällä ja tiskille ei ole pahemmin jonoa.

Kauheasti oli tuttuja paikalla, tosin ketään en nähnyt. Ilta oli muutenkin aika paska. Muistan kaiken ja sain haettua kotimatkalla mättöä ilman mitään ongelmia.
Eikä aamullakaan edes ollut paha olo, joten ravintolakeikka oli ihan turha.


NOT!....


Todellisuudessa siis Bakersista hoipuimme eduskuntatalon kautta töölöön jatkoille. Sieltä taksilla johonkin mäkkiin ja sieltä toisille jatkoille saunomaan ja sopalle. Tässä kohta mainittakoon että tuo soppa oli viinaa. Ehkä typerintä sen juomisen jatkamisessa oli juoma sekä astiat. Itsehän mätin viunaa nassuun litran tuopista, jossa oli lähinnä light colaa sekä votkaa. Kieltämättä pieni selviämiseni alkoi kääntyä orastava alkoholismin puolelle.

Onneksi seureemme naispuolinen vahvistus päätti saada hyvän idean. Koska paikallinen cittari aukesi jo yhdeksältä, oli helevetin hyvä idea mennä sinne moikkaamaan tuttuja. Kyllähän siellä oli tuttuja. Tosin ei minulle eikä jäsen J:lle, sillä emmehän me ole olleet tuolla malmin cittarissa töissä. Muutenkin koko kauppa oli ankea.
Todella iso, täynnä ihmisiä eikä mitään kivaa missään.

Oli muuten ihanata päästä kotiin 30min myöhemmin nukkumaan. Tosin tässä välissä tuli aiheutettua pientä pahennusta paikallisjunassa, sekä ihmeteltyä mitä perskuletta varten piti lähteä edes malmille?

Ei kommentteja: