sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Odottamaton yllätys?

WUT?

Odottamaton yllätys? Eli siis yllätys joka tulee yllättäen. Nyt tulee eittämättä mieleen speden kuolemattomat Naisen Logiikka -sketsit(hyvää naistenpäivää :), mutta näin nyt ei vaan ole. En nyt lähde enempää tutkimaan tuon lauseen etymologiaa, mutta mitään järkeä siinä ei oikeastaan ole. Paitsi Matti "Yllättäen ja pyytämättä" Vanhaselle :)

Mutta sitten itse asiaan-pasiaan. Tarkoitukseni oli tänään ns. vuodattaa parisuhteellisuudesta tai suhteettomuudesta. Tai niistä mittasuhteista mitä pari suhdetta ilman parisuhdetta on ja miltä se tuntuu.
Enpäs vaan jaksa kun on niin ultraupea päivä takana. Kirjoitellaan asiasta sitten kun on enemmän vuodatettavaa. Tänään vaan oli NIIIIIIN kiva päivä että ei pysty olemaan negatiivinen.

Aurinko. Tuo muinaisten kansojen jumala, planeettamme elämän antaja, sekä erään olutmerkin nimi espanjan kielellä. Sillä on myös yksi vaikutus jota ei kunnolla tunneta. Se nimittäin saa suomalaiset hyvälle tuulelle! Totta se on vaikka valheelta kuulostaakin. On nimittäin erittäin jännää kuinka ihmiset ovat iloisempi kun keväinen aurinko esittelee itseään.
On niin mukavaa, liikutaan yhdessä ja nautitaan ulkoilusta. Olen itsekin aivan sucker tähän puuhaan.
Koko viikonloppu meni ilman dokauksia, mikä on ihan oikeasti harvinaista. Ei sillä että olisin alkoholisti, on vaan ollut noita menoja + ihan kivaa on ollut :)

Lauantaina toki väsyin päivällä töissä. Pakko se on tunnustaa että välillä tein ihan töitäkin. Alkoi olla sen verran tylsää töissä että ihan kokeeksi tein töitä, mutta vain siis kokeeksi.
Koe oli kuitenkin sen verran onnistunut, että hieman ennen iltapäivän kahvitaukoa tein hieman töitä lisää. Kahvitauon ramaisevaa vaikutusta koitin sitten tappaa tekemällä lisää työtä. Lauantai olikin siis lähes poikkeuksellinen päivä kun ajatellaan minun tehneen peräti KOLMASTI ainakin töitä. Mitalia odottelenkin nyt kakkukahveja sekä toimarin ojentamaa viiriä.
Lauantai-ilta meni sekin aika jännästi. Kotona join pari olutta ja sitten aloimme frendin kanssa pelaamaan yatzya. Tosin tätä ennen olimme toki tutustuneet läheiseen ruoka & -tanssiravintola Pub Merimiehen eurooppalaiseen ruokalistaan iltapalan muodossa.
Kylässä ollut Neiti K ei kyllä ollut kovinkaan vieraskorea vaan päin vastoin. Koreutta piisasi mutta siinä se. Ikävästi voitin vain viimeisen pelimme. Muut pelit oikeastaan hävisin ihan murskaluvuin joka kieltämättä masensi. Pientä katkeransuloista piristystä sain kun ajoin sitten frendini yöllä pakkaseen ja matkaamaan omaan kotiinsa miettimään kannattiko olla niin ylivoimainen? Mukaan lähti myös kassillinen märkää pyykkiä, sen siitä saa kun vaan voittaa.
Sunnuntai ja viikon vattu AINUT vapaapäivä. Senkin onnistuin sitten heti aamusta pilaamaan. Tai niin no, pilaamaan ja pilaamaan. Heräsin nimittäin joskus siinä ysin maissa aamulla vaikka olisi saanut nukkua niin pitkään kuin huvittaa. Se on vaan pää niin ehdollistunut heräämään aamulla kun on viikon herännyt kuudelta.

Sunnuntai oli kuitenkin ihan jättekiva päivä kun vaan sai itsensä hereille. Aamupalan muodosti vitamiinit ja yksi 2mg sirdaludi selkäkipuun. Alas ne sai sokerittomalla mehulla jossa ei ole tippaakaan sokeria eikä sen puoleen hituskaan makua. Suihkun jälkeen aloin ihmtellä että kukas se sieltä vilikutteleepi akkunan takana. Vuan uarinkoineha se sielä killisteli.






Pikainen käynti kaupassa hakemassa ranskista tahi pullaa sorsille, kaverit kasaan ja sitten puolijuoksu kohti kaivaria. Erittäin jännää oli huomata että pari muutakin ihmistä oli huomannut saman asian. Sen sijaan että olisin neitien K ja E kanssa suinpäin rynnännyt jäälle, siirryimme viisaasti uunisaaren kautta Harakkaan.

Se on kyllä harvinaista herkkua että siellä tulee käytyä. Harakassa kun ei koskaan oikein tunnu olevan mitään niin sinne ei kesällä ole kauheata tunkuakaan. Ja parina viime talvena sinne ei ole talvella päässyt kun meri ei ole ollut juurikaan jäässä sieltäpäin.
Nyt kuitenkin tuli kierreltyä ja kaarreltua pitkin saarta keväisessä auringossa. Pieni tuulikaan ei haitannut niin pitkään kun aurinko paistoi. Ja kun siirtyi tuulensuojaan toiselle puolelle saarta, niin alkoi ihan tulla hiki.

Sirpalesaaressa pursiseuran tiloissa oli myytävänä makkaraa, kaffetta, mehua ja kaakaota. Munkit oli valitettavasti loppu :( Hauskana kuriositeettinan voisin kertoa anekdootin äidistä ja tyttärestä jotka päättivät ostaa maggarat. Oikein olivat tyylikkäitä, ja kun makkarat oli saatu kysyi äiti: "Olisiko myytävänä jotain juotavaa? Vaikka olutta?
Itseäni tuo hieman huvitti ;)

Loppupäivä meni vielä mukavammin, käppäily espalle ottamaan latte sekä jättimäinen korvapuusti. Samalla kuulumisien vaihtelua frendien kanssa jotka olivat kaupungilla sattuneet samaan paikkaan sekä kevyttä keskustelua illan kohokohdasta joka olikin sitten vähän pliisu lopulta. 

Mikkosten Maailma oli toki mielenkiintoinen ohjelma, mutta pliisu. Nehän puhui nimittäin ihan wiksuja ainakin enimmäkseen. T.A. osasi kyllä olla taas aika loppumattoman itseriittoinen mutta ei sentään ollut koko ajan äänessä. Ohjelman jälkeen oli lämpimän ruoan vuoro. Eli lettusia joiden sisällä oli kaikkea kivaa suolaista sekä vähemmän suolaista.

Oli siis aika kiva päivä. Lisää tämmöisiä niin elämähän alkaa tuntua ihan elämisen arvoiselta. Ainakin nyt se tuntuu juuri siltä :))))


ps: tulihan toki niitä sorsiakin ruokittua!

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Hei oota hetki, niin mä käyn tekemässä ihan mitä vaan

Sata kyssäriä, tämä nyt on taas näitä jotka kiertää facebookissa. Tämä oli vain siinä suhteessa poikkeuksellinen, että nyt pisteitä pamahti ihan helvetin paljon enemmän kuin olisin odottanut.

Alkuperäisessä lukee "Merkitse, montako seuraavista olet tehnyt. Jos saat yli 70, olet liian kokenut." Siihen voi sitten uskoa ken tahtoo.

[1] Suudellut poikaa/miestä
[2] Suudellut tyttöä/naista
[3] Käynyt huussissa
[_] Ratsastanut kamelilla
[4] Harjannut kissaa
[5] Ollut jälki-istunnossa
[5] Lyönyt kaveria
[6] Halannut naapuria
[7] Juonut samppanjaa
[8] Heittänyt televisiota ikkunasta
[9] Yöpynyt hotellissa
[_] Käynyt Amerikassa
[10] Puhdistanut wc-pönttöä
[11] Käynyt Puuhamaassa
[12] Polskutellut Serenassa
[13] Valehdellut äidilleni
[14] Ollut musiikkivideossa
[15] Omistanut syyliä
[_] Tanssinut napatanssia
[16] Varastanut
[_] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[17] Valvonut koko yön
[18] Rikkonut ikkunan (viimeksi reilu vuosi sitten -duunissa!)
[_] Sanonut "rakastan sinua"
[_] Ollut rippileirillä
[19] Nukkunut villasukat jalassa
[_] Pissinyt yli 8-vuotiaana housuun
[20] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[21] Mokannut kotitalouden tunnilla
[22] Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[23] Leikannut koiran kynsiä
[_] Pessyt vauvan peppua
[24] Ollut päivän syömättä mitään
[_] Ajanut traktorilla
[25] Tilannut taksin
[26] Yrittänyt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä (ai miten niin yrittänyt)
[27] Pureskellut kynsiä
[28] Soittanut pilapuheluita
[29] Ollut Ankkarockissa
[_] Käyttänyt mikroshortseja
[30] Rikkonut lupaustasi
[31] Ollut moottoripyörän kyydissä
[32] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[33] Soittanut seksilinjalle
[34] Haukkunut hoppareita
[35] Soittanut bassoa
[36] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[37] Uinut vaatteet päällä
[38] Kuunnellut klassista musiikkia
[39] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[40] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[41] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan(kussutkin myös)
[42] Nielaissut jääpalan
[_] Tippunut ponin selästä (kylkiluu murtui...)
[43] Haukkunut hevareita
[44] Ollut vaahtobileissä(vaikka kuinka monissa)
[45] Lähettänyt viestiä chattiin
[46] Soittanut väärään numeroon
[47] Oksentanut puskaan
[48] Vilautellut julkisilla paikoilla
[49] Halannut julkkista
[50] Itkenyt ilman mitään syytä
[_] Laskenut pulkalla katolta
[51] Nostanut lippua salkoon
[52] Ollut järjestämässä discoa
[53] Saanut turpaan tuntemattomalta
[54] Matkustanut peräkontissa
[55] Siivonnut lattialta oksennusta
[56] Kävellyt yli 10cm koroilla
[_] Karannut kotoa
[_] Tilannut Mix-lehteä
[57] Saanut 4 kokeesta
[58] Käynyt eduskuntatalossa (---Jos lisärakennus lasketaan..?)
[59] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[60] Nähnyt kaupassa julkkista(no voi lol)
[61] Pelännyt hämähäkkejä
[62] Ihaillut gootteja
[63] Hävennyt kilojasi
[64] Ollut puolukassa
[65] Rakastunut
[66] Poistanut punkkia
[67] Pitänyt stringejä
[68] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[69] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[_] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[70] Liftannut
[71] Kerännyt mansikoita
[72] Ajanut mopolla päin seinää
[_] Seisonut hevosen selässä(ratsastanut hepoisella kyllä olen)
[73] Käynyt navetassa
[_] Kokeillut vanhusten vaippoja
[74] Esittänyt Güntheria
[_] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[75] Tuntenut mielisairasta
[_] Hypännyt benjihyppyä(ylöspäin benji on tullut tehtyä, mutta se tuskin käy)
[_] Ollut yksin lentokoneessa (En osaa lentää lentokoneella)
[76] Eksynyt kaupungille
[_] Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[_] Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[77] Laulanut mikrofoniin
[78] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[79 ] Astunut lehmän paskaan
[80] Nielaissut purukumia
[81] Ollut/vieraillut vankilassa
[82] Itkenyt itseäsi uneen
[83] Ajatellut itsemurhaa
[84] Tykännyt The Rasmuksesta
[85] Täyttänyt 14 vuotta
[86] Seurustellut
[_] Käyttänyt narubikineitä
[87] Laihduttanut
[88] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[89] Juonut Hyla-maitoa
[_] Fanittanut RAW:ta (---Mikä se on?!)
[90] Hengittänyt heliumia
[91] Käyttänyt ripsentaivutinta (Kerran!!! Tai Ansku käytti sitä minuun ;-))
[92] Koskettanut käärmettä
[93] Juonut venäläistä valkoviiniä(sata litraa ainakin)
[94] Tehnyt heräteostosta
[95] Hävennyt tyttöystävääni/poikaystävääni/kaveria

95... Tavallaan vaikuttaa aika paljolta, mutta veikkaanpa että on jonkun aika lailla kanssani samanikäisen miehen tekemät kysymykset.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Vaasankin Veri Vapisee

Jepu jep, otsikko on todellakin siitä Juicen kappaleesta. Olen nimittäin hiljattain kuunnellut Kotiteollisuus nimisen pumpun versiota kappaleesta. Kyllä alkuperäiselläkin ansionsa on, ja suuresti.


Juice on ainakin minun ikäpolvelleni ja sitä edeltäneelle vähän outo asia. Kummallekin se on erittäin vahva tulkitsija. Samat kappaleet koskettaa meitä enemmän kuin muita. Kuitenkin niiden kappaleiden merkitys ei välttämättä olekkaan automaagisesti yksi ja sama.

Itsehän olen kasvanut siten että vanhemmat sisarukseni kuuntelivat kotimaista rokkia ja punkkia. Juice oli siis itseoikeutettuna artistina mukana touhuissa. Pidin hänen musiikistaan jo kun olin lapsi, mutta aloin ymmärtää sitä vasta kun olin nuori(aikuinen?).Joten eräänlainen kuilu kappaleissa ja niiden antamissa muistoissa on. Joskaan en pidä kuilua niin suurena ettäkö se estäisi keskustelmasta musiikista samalla aallonpituudella.

---------
Itseasiassa tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa ollenkaan Juicesta, eikä edes musiikista. Pidän nyt pienen tauon ja mittaan kuumeen...
---------

JEE! Ei kuumetta, vaan alilämpöä. Se on nyt kohta viikon ollut tuota 35:ttä astetta. Eli toisinsanoen paleltaa kuin siperialaista rajavartijaa.

Ihan samanlaiset oireet viimeksi kun sain influenssan; ensimmäiseni! Se oli kyllä sitten vihoviimeinen tauti. Kuumekin roimi siellä neljässäkymmenessä asteessa. Oli kyllä hupaa kun ei jaksanut tehdä mitään niin alkoi jo keksiä kaikkea ympärilleen. Nyt toivottavasti pääsen helpommalla. Tänäänkin oli jonkin verran lämpöä kun tulin töistä. Pari puranaa ja pari tuntia ulkoilua onneksi vei moiset mennessään.

Sen verran on pakko kertoa että yksi "outo" asia on taas tullut eteen.

Kuten kaikki tiedämme lopetin tupakoinnin jokin aika sitten. Muutaman kuukauden olinkin ilman röökiä. Ei siinä mitään, varmaan ihan jees. Ainakin parin viikon jälkeen tuntui happi kulkevan paremmin. Sitten aloin polttamaan uudelleen, mikä osaltaan oli aika huvittavaa koska minulla ei ollut hankaluuksia olla ilman. Kuitenkin eräs kysymys on ollut huulilla
- Hei Shaq! Etkös sä lopettanut tupakoinnin?
- Jjep, mutta aloitin sen uudelleen.

Tosin eräässä isossa maassa olisin ihan slimmi boy!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Onhan noita muitakin päiväkirjoja...

Otteita koiran päiväkirjasta:

Päivä 180
08:00 Jee! Koiranruokaa! Mun lempparia!
09:30 Jee! Autoajelu! Mun lempparia!
09:40 Jee! Kävelyretki! Mun lempparia!
10:30 Jee! Autoajelu! Mun lempparia!
11:30 Jee! Koiranruokaa! Mun lempparia!
12:00 Jee! Lapset!Mun lempparia!
13:00 Jee! Piha! Mun lempparia!
16:00 Jee! Äiti! Mun lemppari!
17:00 Jee! Koiranruokaa! Mun lempparia!
17:30 Jee! Iskä! Mun lemppari!

-------

Otteita kissan päiväkirjasta:

Päivä 752
Vangitsijani jatkavat huomioni kiinnittämistä omituisilla pienillä heiluvilla esineillä. He syövät prameasti tuoretta lihaa, kun taas minut he pakottavat syömään kuivia palleroita. Ainoa asia mikä pitää toivoani yllä on toivo paosta, ja se lievä tyydytys jonka saan aina kun hajotan huonekalun. Huomenna taidan syödä taas huonekasvin.

Päivä 761
Tänään yritykseni tappaa vangitsijani pyörimällä heidän jaloissaan kun he kävelevät melkein onnistui. Täytyy yrittää samaa portaiden yläpäässä. Yritin aiheuttaa kuvotusta ja inhoa sortajissani oksentamalla taas kerran heidän lempituolilleen. Pitää yrittää samaa heidän sängylleen.

Päivä 765
Yrityksessäni herättää sortajissani pelkoa ja näyttääkseni, mihin pystyn vein heille päättömän hiiren ruumiin. He vain lässyttivät ja jankuttivat kuinka hyvä pikku kissa olen. Hmm... ei toimi suunnitelman mukaisesti.

Päivä 768
Vihdoinkin tajusin kuinka sadistisia he ovat. Ilman minkäänlaista syytä minut valittiin vesikidutukseen. Tällä kertaa tosin siinä käytettiin myös polttavaa ja vaahtoavaa kemikaalia, jota he kutsuivat shampooksi. Mikä sairas mieli pystyykään keksimään sellaisen nesteen! Ainoa lohdutukseni on peukalonpalanen, joka on vieläkin hampaitteni välissä.

Päivä 771
Heillä oli jonkinlainen salaseuran kokous. Minut laitettiin eristysselliin koko tapahtuman ajaksi. Kuulin kuitenkin heidän äänensä ja haistoin pahanhajuisen, olueksi kutsutun aineen lasiputkiloissa.

Tärkeää: Kuulin, että eristykseni johtui minun aiheuttamastani "allergiasta". Pitää ottaa selvää mitä se on ja miten voin käyttää sitä hyväkseni.

Päivä 774
Olen täysin vakuuttunut, että muut vangit ovat vasikoita. Koira päästetään säännöllisesti vapaaksi, mutta vaikuttaa palaavan erittäin mielellään takaisin. Hän on aivan selvästi idiootti. Lintu taasen välittää jotain informaatiota heille, koska puhuu koko ajan heidän kanssaan. Olen varma, että hän raportoi jokaisen liikkeeni. Ja koskapa hänet on sijoitettu metalliseen huoneeseen, hänen turvallisuutensa on toistaiseksi taattu. Mutta minä voin odottaa. Se on vain ajan kysymys...