Oh-hoh! Olenpas ollut laiska ellen peräti saamaton. Ei MITÄÄN tekstiä pitkään aikaa tänne. Koitetaas vähän korjata, vaikkapa kirjavinkin muodossa.
Vadelmavenepakolainen on Miika Nousiaisen kirjoittama romaani kouvolalaisesta nuoresta miehestä joka on kansallisuustransvestiitti. Eli päähenkilö on syntynyt "väärään" kansallisuuteen. Hän on supisuomalainen syntyjään, mutta sisältä ruotsalainen; on ollut aina. Kirja etenee kuin tavarajuna kohti sitä hetkeä kun päähenkilö sitten muutta ruotsiin asumaan ja muuttuu todellakin täydelliseksi ruotsalaiseksi.
Kirja ei ole ihan niin hauska kuin voisi olettaa, mutta huomattavasti parempi kuin mitä voisi pelätä. Samalla se myös toisaalta erittäin avoimella tavalla peilaa suomalaisten saamaa kuvaa ruotsista, ja toisinpäin(kossu, sauna, ei saa peittää).
Minun kohdallani varsinkin oli ihan hersyvän hauska tämä kirja. Syynä tähän lienee se mitkä on omat juureni ja ajatukseni suomalaisuudesta ja suhteestani ruotsiin.
Helpoiten asiaa voinen valottaa muutamalla lainauksella kirjasta...
"Olin alusta alkaen valtavasti muita edellä, ruotsintaitoni oli jo kuusivuotiaana Kouvolan eliittiä. Olin kahminut käsiini kaikki mahdolliset ruotsinkieliset lehdet ja esitteen. Kukaan ei puhunut ruotsia Kouvolassa. Kaupungin kaikki kolme suomen-ruotsalaista pysyttelivät kotioloissa, etteivät saisi turpaan. Kun vaadin Sokoksella palvelua ruotsiksi, sain osakseni vain häijyn mulkaisun.
------
Osoitin mieltä ruotsinopetuksen lisäämisen puolesta. Pommitin Kouvolan kaupunginhallitusta kysymyksillä ruotsin kielen asemasta. Vanhemmat häpesivät minua, varsinkin kun äiti oli aktiivi paikallisissa sosiaalidemokraateissa.
Häpesin minäkin heitä, umpisuomalaisia juntteja, jotka olivat töissä samalla tehtaalla kuin kaikki muutkin ja elivät kouvolalaista elämäänsä rumalla alueella rumassa, rumaa kieltä puhuvassa kaupungissa."
Nokkelimmat tuosta jo hoksaavatkin mistä syystä olen löytänyt jotain outoa samankaltaisuutta opuksen päähenkilöön.
Voin vilpittömästi suositella, ja jos et halua omaa teosta niin kysy minulta lainaa tai käy kirjastossa.
Hurraa!
Hurraa!
Hurraa!
tiistai 26. toukokuuta 2009
Tilaa:
Kommentit (Atom)